Yliopisto-opiskelusta

Alku

Nyt minusta alkaa tuntua, että olen päässyt jo paremmin kiinni yliopisto-opiskeluun. Minun on pitänyt kirjoittaa jo aiemmin, mutta en ole ehtinyt, enkä jaksanut. Sääli sinänsä, koska nyt en enää jaksa velloa niissä epätietoisuuden tuntemuksissa, mitkä minulla oli vielä kuun alussa.

Skippasin jonkun aloitusinfon, koska minulle toiset opiskelijat väittivät, ettei se ole tärkeää (ja nukuin pommiin). No siellä meidät olisi jaettu pienryhmiin. Skippasin myös toisen infon, koska en huomannut sitä pientä kohtaa, missä se oli mainittu yhdessä lukuisista ohjelappusistani ja opaskirjoistani. Siinä luki, että sinne ilmoittautuminen on hyvin tärkeää ja pitää ottaa viikkoa ennen yhteyttä, jos ei pääse tulemaan tai jotain sellaista...

Minulta jäi alkupään esittely & ryhmäyttämisjutuista jotain puuttumaan, mutta koska tajusin mennä heti opintoasiainpalveluun ihmettelemään tilannettani, kun huomasin mitä kaikkea olin missannut, pääsin vielä aika jouhevasti mukaan.

Killan valta

On sopoa ja kopoa, omaopettajaa, luennoitsijaa, killan jäseniä, pienryhmäohjaajia, kiltalehden tyyppejä ja ties mitä. Pienelle hämmentyneelle fuksille (ensimmäisen vuosikurssin opiskelijalle) kaikki on kovin hämmentävää ja vaikeaa alkuun hahmottaa mitä hommia kuuluu millekin taholle ja ketkä ovat oikeastaan opettajia ja ketkä toisia opiskelijoita. Se, mikä minut todella yllätti, oli opiskelijoiden ja killan valta toimia ja olla osana organisaatiota. Se on ihan toista kuin lukioaikaiset räpeltämiset tutoruuden tai opiskelijahallituksen taholla. Pienryhmäohjaajat, tutummin prot ovat vanhempia opiskelijoita... tai ainakin myöhemmiltä vuosikursseilta. Ainakin toinen promme on syntynyt samana vuonna kuin minä, se vain pääsi suoraan lukiosta opiskelemaan. Sama henkilö on myös kopo, eli koulutuspoliittinen vastaava. Eli henkilö, johon kuuluu ottaa yhteyttä opintoihin liittyvissä vaikeuksissa. Sopo on taasen sosiaalipoliittinen vastaava. Jokaisella killalla on omat soponsa ja koponsa. Omaopettaja on sitten taasen oikeasti opettaja. Sen kanssa järkeilen ensiviikolla HOPSini, eli henkilökohtaisen opintosuunnitelmani.

Toinen minulle hämmentävä seikka oli, mikä kuuluu osaksi mitäkin rakennetta. Mitkä ovat humanistisen killan omia juttuja, mitkä kultu-kiltamme, mitkä kirjallisuuden pääaineopiskelijoiden, mitkä fuksien ja minkä alojen fuksien... Hyvin hämmentävää siis. Käsitesotkua vähän selventääkseni siis: Kultu on kirjallisuuten, kulttuuriantropologien ja arkeologien yhteinen kilta. Niin kummalliselta yhdistelmältä kuin kuulostaakin. Kulttuurintutkijat. Historia lienee tällä killalla sellainen, että kirjallisuus halusi tehdä pesäeron suomen kieleen ja lähti näiden killasta sekä lyöttäytyi sitten yhteen toisten pienempien humanististen kiltojen kanssa.

Tiedon luonne

Eräs saman vuoden fukseista kysyi luennolla, olisiko mahdollista saada luennoilla käytettäviä kalvoja näkyviin etukäteen. (Ne siis tulevat nettiin näkyviin luentojen jälkeen.) Hänelle vastattiin, no en ihan sanatarkkaan muista, mutta ajatuksella: ”Kuule, me ollaan nyt yliopistossa... ei ole mitään valmiita materiaaleja ja ne kalvot voi muuttua kesken luennonkin. Oikeastaan me voitais alottaa täydentämällä tämä dia...”

Tiedon luonne on jotenkin ihan erilaista täällä, kuin mitä se on ollut lukiossa. Tieto muuttuu jatkuvasti. Tieto on välillä hyvinkin häilyväistä ja enemmänkin eri koulukuntien mielipiteitä, kuin tietoa. Tutkimme taidetta tieteellisesti ja teemme tieteellä taidetta. Kaikki on enemmän ja vähemmän suhteellista ja toinen toisiinsa limittynyttä. Opiskelen kirjallisuutta pääaineenani, mutta samalla tulee opiskeltua, historiaa, kulttuuria, filosofiaa, psykologiaa, taidetta ja vähän kaikenlaista muutakin... ihan pääaineopintojenikin parissa.

Tiedon ja teorioiden paikkaansapitävyyden häilytyyttä kuvaa eräskin tilanne murteita käsittelevällä luennollamme. Opettaja esitteli meille teoriaa, millä erottaa itä- ja länsimurteet Suomessa toisistaan. Sitten eräs opiskelijatovereistani esitti kysymyksen, että miksi hänelle on se toinen murreryhmä silti tuon mukaan tutumpi, vaikka hän kuuluu selkeästi toiseen murreryhmään. Vastaus kuului: ”Siihen on varsin yksinkertainen selitys. Tämä on nimittäin aivan surkea teoria. Siitä huolimatta sitä opetetaan kaikissa oppikirjoissa yhtä lukuunottamatta”. Tilanteessa tulee hyvin ilmi se, että moni tieto on jo vanhentunutta siinä vaiheessa, kun se pääsee lukiossakin oppikirjoihin saakka.

Että sellaista... Nyt minun pitäisi mennä nukkumaan ja huomenna ostaa pöydänjalkoja, jotta saan oikean pöydän tuon pahvilaatikkoviritelmäni tilalle ja lukea kuningas Oidipuksen insestiseikkauluista. Sitten listalla on seuraavana Kirjallisuudentutkimuksen peruskäsitteet... kyllä armas pääsykoekirjani, josta en ilmeisesti tule pääsemään eroon. Pitäisi varmaan hommata omaksi. Näiden jälkeen voisi aloitella Waltarin teosta Suuri illuusioni.