Kaunista sateenkaaripäivää risukasaankin

Tänään on kuulemma kansainvälinen homo- ja transfobian vastainen päivä. Minusta sana fobia on jokseenkin harhaanjohtava tässä asiayhteydessä, mutta jos jätän taas aiheen semanttisen puolen pohdiskelun toiseen kertaan.

Vastaamalla kyselyyn Hyvinvoiva sateenkaarinuori on mahdollista auttaa kartoittamaan nuorten ja aikuisten sateenkaari-ihmisten tarpeita ja vaikeuksia nyky-yhteiskunnassa. Minä vastasin.

Nyt saattaa herätä valtava tarve lokeroida. Mihin minut nyt kategorisoida, jos ilmaisen olevani sateenkaarinuori? Ihmisen tarve pistää toiset sieviin boxeihin on varsin huvittava, sekä myös jollain tapaa ahdistava.

Jos minut haluaa ihan täysin välttämättä johonkin boxiin änkeä, niin transgender lienee kaikkein lähimpänä sitä, mitä koen ja olen kokenut olevani. Transtukipisteen sivuilla kerrotaan transgenderistä seuraavaa:

Transgender-termillä kuvataan suomen kielessä yleensä ihmistä, joka elää mieheyden ja naiseuden rajalla, välillä tai ulkopuolella. Hän saattaa kokea olevansa sukupuoleton, sukupuoleltaan määrittelemätön tai omanlaisensa yhdistelmä naisellisena ja miehisenä pidettyä ruumiillisuutta, tyyliä ja persoonan piirteitä. 

--

Transgender viittaa siis usein sukupuolen kokemiseen tai identiteettiin. Monille transgendereille yhteistä on kokemus, että heidän sukupuolensa ei mahdu selkeään nais/mies -jakoon. Niinpä transgendereiden käsitys ilmiöstä ´sukupuoli´ on moninainen, ei vain kaksinainen.

Kyseessä ei ole mikään teinin kapinointiyritys normeja vastaan. Olen 22-vuotias, mitä suurimmassa määrin aikuinen ihminen ja transgenderiys on ollut aina osa elämääni, vaikka vasta muutama kuukausi sitten löysin sanan sille.

Lapsena koin erityisen ahdistavaksi sen, että minun oletettiin noudattavan tytöille ominaisia käytösmalleja ja olevan tietyntyyppisistä asioista kiinnostunut. Prinsessaleikit eivät oikein napanneet. Onnistuin löytämään itselleni saduista esikuvan, joka oli mahdollisimman kaukana prinsessoista: saapasjalkakissan. Saapasjalkakissa ei ole erityisen leimallisesti kummankaan sukupuolen edustaja, se on pikemminkin pelastajan kuin pelastettavan roolissa ja tekee sen älyllä eikä voimalla. Sen lisäksi se pukautuu käytännönläheisesti, eikä tarvitse hienostella. Saapasjalkakissassa on myös se etu prinsseihin nähden, että kukaan ei oleta saapasjalkakissan menevän naimisiin minkään typerän prinsessan kanssa.

Minusta oli myös hyvin kiusallista joutua kategorisoiduksi tytöksi tai pojaksi ja sukupuolitettujen tilojen (vessat, pukuhuoneet) käyttäminen ja leikkien leikkiminen oli jotenkin hyvin ahdistavaa.

Teininä etsin jotain vertaisryhmää, mutta en oikein löytänyt sitä, joten jouduin hyväksymään sen yksinkertaisena tosiasiana, että olen erilainen. Ulkoisesti varmaan minut määriteltiin lesboksi, vaikka eivät prinsessat ihmeemmin silloinkaan innostaneet. En vain ole koskaan oikein jaksanut tajuta naisia.

Mutta en minä mieskään varsinaisesti halunnut olla. Miehille suunnatut käyttäytymismallit tuntuivat suureksi osaksi ihan yhtä vierailta, kuin naisillekin suunnatut.

Nykyään olen melko sinut sen kanssa, että minut määritellään ulkoapäin naiseksi. Passissa lukee nainen ja kaikkialle joudun ruksimaan kohdan "nainen" (kuin sillä olisi jotain väliä). Olen fyysisesti nainen siinä missä kuka tahansa muukin, asun miehen kanssa ja varmaan tulen joskus äidiksi. En siitä huolimatta koe olevani nainen.

Enemmän oikeastaan nykyään häiritsee se, että ihmiset eivät oikein tiedä miten heidän pitäisi suhtautua minuun, jos ilmaisen kuuluvani jonkinlaineen sukupuoli / seksuaalivähemmistöön. (En minä edes mitenkään erityisen voimakkaasti määritä itseäni sen kautta.) Kaikkein ärsyttävintä on siis muiden kiusaantuneisuus. Kun se kerran ihmisiä tuntuu ihan vitusti häiritsevän, niin ei minua ihmeemmin liikuta, vaikka he ajattelisivat oman mielenrauhansa saavuttamiseksi, että olen ihan vain nainen, joka elää yhteiskunnan hyväksymässä heterosuhteessa miehen kanssa. Helpointa kuitenkin olisi, jos ihmisille ei olisi niin hirvittävän tärkeää, että he tuntevat muiden sukupuoli-identiteetin.