Ruumis ja käytäntö
Olen tällä hetkellä kurssilla nimeltä "Ruumis - liike ja teoria". Tai siis minun olisi pitänyt aamulla kello 8-10 olla siellä. En ollut, koska olin liian kiireinen olemaan alasti.
Kaikki kurssini siis haluaisivat olla tiistai-, keskiviikko- tai torstaiaamuisin. Valitsin niistä pakollisiin kieli- ja viestintäopintoihin kuuluvan kirjoituskurssin ja tämän yllämainitun kurssin. Ensimmäinen, koska se mun on aivan pakko saada suoritettua ja jälkimmäinen, koska se on kiinnostava, siitä saa paljon noppia (nopareita, opareita, opintopisteitä) ja koska siellä ei ole täysin välttämätöntä olla läsnä. Tai on siellä teoriassa 80% läsnäolopakko, mutta käytännössä kukaan ei valvo sitä.
Joten ilmoittauduin alastonmalliksi arkkitehtuurin osastolle.
Nyt istun kylpytakissa, villasukat jalassa arkkitehtuurin osaston talossa Apaja, jossa on muun muassa maalausluokka ja ruokala. Olen noin 20 minuutin pätkissä istumassa, makaamassa, seisomassa korokkeella, arkkarifuksien edessä samalla kun opettaja on joko kahvilla tai selostaa opiskelijoille mittasuhteistani, nivelistäni tai värien käytöstä.
Ensiksi oli puolisen tuntia crogue-piirroksia, 30 sekuntia - 5 minuuttia kerrallaan. Sitten teimme lounastaukoon saakka 15-20 minuutin pätkissä pitkäkestoisempaa asetelmaa, missä istuin samassa paikassa koko ajan (paitsi tauot, merkkasimme asentoni teipillä alustaan). Huomasin, että vaikka se aluksi tuntui suhteellisen helpolta, alkoi toinen jalkani siinä ensimmäisen vartin jälkeen puutua.
Mielenkiintoinen huomio myös oli, että itse asiassa minua kiinnostaa kohtalaisen vähän se, millainen vartalo minulla on tai miten muut näkevät minut. Aina tauoilla vilkaisin vähän, mitä opiskelijat olivat piirrelleet ja täytyi tunnustaa, että asennot eivät ole kaikkein mairittelevimpia. Huomasin kuitenkin katsovani niitä lähinnä taideteoksina, enkä niinkään... henkilökohtaisesta aspektista. Henkilökohtaisestikin koin lähinnä uteliaisuutta.
Kehoni ei ole "mallin mitoissa" siinä mielessä kuin ilmaisu yleensä tavataan ottaa. Itse asiassa kehoni ei ole edes normaalipainoinen. Ne seikat vaikuttivat olevan kuitenkin kaikille osapuolille yhdentekeviä. Paitsi ehkä yhdelle, jonka mielestä olin ilmeisesti turhan vaikea piirtää edestä päin.
Keskityin kuitenkin paljon enemmän siihen, että pystyisin pysymään paikoillani, samassa asennossa ja pitää painopisteen sillä tavalla, että joudun jännittämään lihaksia mahdollisimman vähän/tasaisesti, että mihinkään kohtaan ei tule hirvittävän paljoa enempää rasitusta.
Toinen, mitä huomasin on, että en voi tuijottaa samaa pistettä ihan koko aikaa, tai alkaa vähän huimata tai ehkä pikemminkin näkökenttä sumentua, jolloin on vaikeampaa pitää kehoa tasapainossa. Mikä tahansa asento tuntuu aluksi ihan helpolta, mutta pidemmän päälle alkaa rasitus tuntua jossain päin kehoa. Ihmistä ei ilmeisesti ole luotu olemaan paikoillaan pitkiä aikoja kerrallaan. Tai ainakaan minä en ole tottunut.
Luulen, että huomenna löydän itsestäni uusia lihaksia. Luultavasti löydän tässä tulevien torstaiden aikana ruumiistani ja minäkuvastani jotain muutakin jännää.
Kaikki kurssini siis haluaisivat olla tiistai-, keskiviikko- tai torstaiaamuisin. Valitsin niistä pakollisiin kieli- ja viestintäopintoihin kuuluvan kirjoituskurssin ja tämän yllämainitun kurssin. Ensimmäinen, koska se mun on aivan pakko saada suoritettua ja jälkimmäinen, koska se on kiinnostava, siitä saa paljon noppia (nopareita, opareita, opintopisteitä) ja koska siellä ei ole täysin välttämätöntä olla läsnä. Tai on siellä teoriassa 80% läsnäolopakko, mutta käytännössä kukaan ei valvo sitä.
Joten ilmoittauduin alastonmalliksi arkkitehtuurin osastolle.
Nyt istun kylpytakissa, villasukat jalassa arkkitehtuurin osaston talossa Apaja, jossa on muun muassa maalausluokka ja ruokala. Olen noin 20 minuutin pätkissä istumassa, makaamassa, seisomassa korokkeella, arkkarifuksien edessä samalla kun opettaja on joko kahvilla tai selostaa opiskelijoille mittasuhteistani, nivelistäni tai värien käytöstä.
Ensiksi oli puolisen tuntia crogue-piirroksia, 30 sekuntia - 5 minuuttia kerrallaan. Sitten teimme lounastaukoon saakka 15-20 minuutin pätkissä pitkäkestoisempaa asetelmaa, missä istuin samassa paikassa koko ajan (paitsi tauot, merkkasimme asentoni teipillä alustaan). Huomasin, että vaikka se aluksi tuntui suhteellisen helpolta, alkoi toinen jalkani siinä ensimmäisen vartin jälkeen puutua.
Mielenkiintoinen huomio myös oli, että itse asiassa minua kiinnostaa kohtalaisen vähän se, millainen vartalo minulla on tai miten muut näkevät minut. Aina tauoilla vilkaisin vähän, mitä opiskelijat olivat piirrelleet ja täytyi tunnustaa, että asennot eivät ole kaikkein mairittelevimpia. Huomasin kuitenkin katsovani niitä lähinnä taideteoksina, enkä niinkään... henkilökohtaisesta aspektista. Henkilökohtaisestikin koin lähinnä uteliaisuutta.
Kehoni ei ole "mallin mitoissa" siinä mielessä kuin ilmaisu yleensä tavataan ottaa. Itse asiassa kehoni ei ole edes normaalipainoinen. Ne seikat vaikuttivat olevan kuitenkin kaikille osapuolille yhdentekeviä. Paitsi ehkä yhdelle, jonka mielestä olin ilmeisesti turhan vaikea piirtää edestä päin.
Keskityin kuitenkin paljon enemmän siihen, että pystyisin pysymään paikoillani, samassa asennossa ja pitää painopisteen sillä tavalla, että joudun jännittämään lihaksia mahdollisimman vähän/tasaisesti, että mihinkään kohtaan ei tule hirvittävän paljoa enempää rasitusta.
Toinen, mitä huomasin on, että en voi tuijottaa samaa pistettä ihan koko aikaa, tai alkaa vähän huimata tai ehkä pikemminkin näkökenttä sumentua, jolloin on vaikeampaa pitää kehoa tasapainossa. Mikä tahansa asento tuntuu aluksi ihan helpolta, mutta pidemmän päälle alkaa rasitus tuntua jossain päin kehoa. Ihmistä ei ilmeisesti ole luotu olemaan paikoillaan pitkiä aikoja kerrallaan. Tai ainakaan minä en ole tottunut.
Luulen, että huomenna löydän itsestäni uusia lihaksia. Luultavasti löydän tässä tulevien torstaiden aikana ruumiistani ja minäkuvastani jotain muutakin jännää.
Kommentit
Lähetä kommentti