Ulostuloa ja ajelua

Kävin sosiaalityöntekijän puheilla transpolilla tiistaina. Istuin siellä kolme ja puoli tuntia jaarittelemassa elämäntarinastani, sukupuolikokemuksestani ja odotuksistani prosessille. Aina yhteisymmärrys sos.työntekijän kanssa ei ihan pelannut, mutta ainakin hän kovasti yritti ymmärtää. Pyysin häntä lähettämään selontekonsa istunnosta myös minulle, niin voin tarvittaessa täsmentää tai korjata.

Tuntuu, että multa vaadittaisiin jotain aivan yli-inhimillisen täydellistä ja "normaalia" suhtautumista kaikkeen. Sos.työntekijän mielestä oli jotenkin todella kummallista, että en ollut puhunut aiheesta mitään isäni kanssa. Isäni tietää asiasta, mutta hänellä ei ilmeisesti ole mitään sanottavaa siihen. Enkä minäkään tiedä, mitä siitä pitäisi puhua. Sen sijaan veljeni kanssa olen puhunut aiheesta, mutta mun pitäisi puhua lisää. Miksikö? No, olen kertonut hänelle asiasta jo kolmesti, mutta epäilen, että hän ei vieläkään ole ihan tajunnut. Isä taas ilmeisesti on tajunnut ja hän on keskustellut aiheesta äidin kanssa. Veli ilmeisesti ei.

Serkulleni ulostulo oli suhteellisen helppoa. Hän sanoi, että hänen mielestään oli oudompaa, kun mulle alkoi kasvaa tissit, kuin se että haluan eroon niistä.

Ajelin tiistaina veljeni kanssa Ouluun ja perjantaina kävimme Syötteellä laskettelemassa. Itse lasketteluhan on alkuunsa melko perseestä, ennenkuin opin, mikä reitti on sellainen, että en saa turpaani mäeltä, joka muuttuukin äkisti pulkkamäestä pystysuoraksi helvetinkuiluksi. Siitä huolimatta, että se löytyy tältä listaltani. Ehkä se olisi pitänyt pistää asioihin, joita haluaisin osata? No olenpa nyt paria kokemusta ja mustelmaa rikkaampi. Plus lihakset huusivat eilen hoosiannaa. Lopuksi oli kuitenkin jo ihan suht kivaa.

Mutta siis automatkoilla on hyvää aikaa puhua. Plus niin jopa kannattaa tehdä, koska muuten univajeinen ihminen nukahtaa rattiin. Puhuin veljeni kanssa. Nyt hän (ehkä) tajuaa. Ehkä. Luultavasti hän on jo unohtanut asian siihen mennessä, kun se tulee uudestaan puheeksi. Huoh.