Muunsukupuolisuus ennen oivaltamista

Eli miltä tuntuu olla muunsukupuolinen, joka ei tiedä olevansa muunsukupuolinen. Sitä voi olla vaikea ymmärtää cis-ihmisen näkökulmasta, mutta ehkä joku vielä tän mun pohdinnan tajunnanvirran seurauksena pystyy jäsentämään paremmin omaa sukupuoli-identiteettiään.

Niin. Miltä siis tuntuu, kun jollain epämääräisellä tavalla tietää asioiden olevan pielessä, mutta ei ihan tarkkaan osaa sanoa mikä? Miltä tuntuu, kun salaisi kaikilta jotain, mutta ei ole aivan varma mitä? Miltä tuntuu, kun ei pysty samaistumaan kunnolla mihinkään näkemäänsä sukupuolen representaatioon? Se on hämmentävää.

On hämmentävää, kun joku sanoo tytöksi, eikä periaatteessa voi sanoa vastaan - koska tietämyksesi mukaan se on totta - mutta silti se tuntuu valheelliselta. Sitä vain kokee olonsa jotenkin hankalaksi. Sama juttu kaikissa asioissa, joissa pitäisi sukupuolittaa itsensä. Periaatteessa tietää, miten pitäisi sukupuolittaa itsensä, mutta se ei vain kerta kaikkiaan tunnu oikealta. Tuntuu hankalalta mennä tyttöjen vessaan tai pukuhuoneeseen, mutta ei uskalla mennä poikienkaan. Eikä sinne varmaan otettaisikaan. Sitten vain välttää sitä viimeiseen asti ja toivoo voivansa mennä sellaisella hetkellä, että kukaan ei ole näkemässä. Koska jollain tasolla tuntee olevansa väärässä paikassa. Hyvin usein myös vain pinnistelee selvitäkseen ilman vessakäyntejä kotiin saakka.

Se, että joku sanoo tytöksi, tuntuu hankalalta. Se, että joku sanoo pojaksi tuntuu hassulta. Se, että joku ei tiedä, kummaksi minut pitäisi laskea, tuntuu jollain tapaa hyvältä. Sitten mielellään pitää yllä sitä epävarmuutta.

Pidin kaikkia juttuja transsukupuolisista ja intersukupuolisista aivan hirvittävän mielenkiintoisina, vaikka en halunnutkaan näyttää, että olin kiinnostunut niistä. En ihan tarkkaan tiennyt, mitä yritin salata, mutta jollain tapaa minua ilmeisesti pelotti, että joku hoksaisi jotain. Olin siis kaapissa, vaikka en ihan tarkkaan älynnytkään, missä kaapissa olin. Kun en varsinaisesti ollut transmies, enkä ollut transvestiitti, enkä ollut lesbo. (Siihen tietämykseni sateenkaarevista vaihtoehdoista rajoittuikin.) En uskaltanut näyttää kiinnostustani kaikkiin epätyypillisiin sukupuolen representaatioihin.

Mulan ja vastaavat representaatiot, niin kiinnostavia kuin olivatkin, tuntuivat myös jollain tapaa hieman vääriltä, enkä halunnut vertaantua heihin. 'Pojaksi pukeutuminen' ei ollut mikään ohimenevä vaihe, tai olosuhteiden pakko, jonka jälkeen muuttuisin naiseksi, puhkeaisin kukkaan ja menisin konventionaalisesti naimisiin miehen kanssa.

Kun kaikki sukupuolisesti epätyypillinen kiinnostaa, niin luulisi, että melko nopeasti löytäisi omankin identiteettinsä. Mutta ei. (Tai no, kun asian hoksaa vähän päälle parikymppisenä, niin en nyt tiedä onko se niiin pitkä aika.) Jollain tapaa odotin, että joku antaisi mulle luvan olla jotain muuta kuin nainen tai mies. Silloin, kun näin ensimmäisen kerran sukupuolivaihtoehdon "Muu", jossain lomakkeessa, ajattelin harmistuneena, että mulla ei jotenkin olisi oikeutta ottaa sitä. Kukaan ei kertonut mulle, että mä oon ainoa ihminen, joka voi määritellä mun sukupuolen. Ainoa, jolla on oikeus siihen ja ainoa, joka voi 'antaa luvan' raksia lomakkeesta "muu".

En vaan kerta kaikkiaan löytänyt mistään sukupuolen representaatiota, johon olisin voinut samaistua täysin. Lastensatujen prinssit oli ihan kivoja, joskin aika litteitä, yksiulotteisia hahmoja, enkä ymmärtänyt, miksi niiden piti mennä naimisiin prinsessojen kanssa. Samaistuin paremmin eläinhahmoihin, sillä niiden sukupuoli oli saduissa harvoin samalla tavalla merkityksellinen.


Koin epämääräistä vastenmielisyyttä naiseutta kohtaan ja kaikkea feminiiniseksi luokiteltavaa kohtaan. En halunnut tulla nähdyksi tyttönä, enkä osannut selittää miksi. Äitini oletti, että se johtui jonkinlaisesta misogyniasta ja hän näki vaivaa, jotta minä voisin 'hyväksyä itseni erilaisena tyttönä', että voisin olla tyttö vaikka olisinkin üüber poikamainen. Olisin mieluummin halunnut olla poika. En ollut, tai kokenut olevani poika, mutta olisin pitänyt sitä parempana vaihtoehtona kuin tyttöyttä.

Jossain vaiheessa tämä kasvatus alkoi tuottaa tulosta ja sain jotenkin iskostettua päähäni, että naiset voivat olla kaikenlaisia. Voimaannuttavin ajatus tältä saralta oli: Jos joku sanoo mun olevan nainen, se ei tarkoita sitä, että mun pitäisi sovittaa itseni naiseuden lokeroon, vaan että sanojan pitää sovittaa mielessään naiseuden käsite niin, että minä sovin siihen. Opettelin arvostamaan feminiinisiä piirteitä. Opin melko nopeasti arvostamaan feminiinisiä piirteitä muissa ihmisissä.

Itse minä koin lähinnä jotenkin jatkuvasti epäonnistuvani naisena. En osannut pukeutua naisellisesti ja silloin kun pukeuduin naisellisesti, tunsin oloni hyvin epämukavaksi. Silloin, kun pukeuduin mahdollisimman epänaisellisiin naistenvaatteisiin koin oloni vähemmän epämukavaksi, mutta olin poikkeuksetta alipukeutunut ja tunsin itseni rumaksi.

Yritin kovasti pitää tisseistäni. Ne olivat varsin symmetriset, isot ja naiselle kerrassaan täydelliset. Minulla oli selkeä vyötärö ja leveä lantio. Yritin nähdä niitä asioita ulkopuolisen silmin ja vakuuttaa itselleni, että näytin hyvältä, vaikka tunsinkin oloni epämukavaksi.

Toisaalta oli helpottavaa tulla nähdyksi rumana. Se tarkoitti sitä, että enimmäkseen en tullut kohdelluksi naisena. Tässä yhteiskunnassa kun 'rumat naiset' eivät tule nähdyiksi ja kohdelluiksi naisina. Sillä välttyy kyllä paljolta älykkyyden aliarvioinnilta, sovinismilta ja muulta paskalta. Toisaalta, monelta muulta kantilta se on melko perseestä.

Yläasteella kuulin luokkani tyttöjen fantasioivan siitä, että he pääsisivät suorittamaan minulle jonkinlaisen "hurja muodonmuutos" -tyylisen paskan. Ajatus tuntui lähinnä nöyryyttävältä ja pakokauhua herättävältä. Nöyryyttävää oli heidän käsityksensä siitä, että en osaisi pitää itse huolta omasta hygieniastani. Pakokauhua minussa herätti se, että minusta yritettäisiin tehdä jotain, mitä en ole - että minulta lähtisi valta omaan kehooni ja sukupuolenilmaisuuni. Sen jälkeen en enää pystynyt katsomaan sen tyyppisiä stailausohjelmia pitkään aikaan ja sen jälkeenkin ne menivät lähinnä kauhuelokuvista.

Että sellainen avautuminen tällä kertaa.