Se menee ohi

Sen kyllä piti mennä jo. Mutta ei voi mitään. Luulin, että olisin tänä vuona välttynyt viime vuoden virheiltäni. Että olisin tuntenut rajani. Olisin kasannut itseni ja pysyisin koossa. Laskelmoin hienosti, että saisin kaikki tarvittavat kurssit suoritettua kevään aikana. Nekin, mitkä syksyllä jäivät roikkumaan. Ja muut projektit hoituisi ilman hirvittävän suuria uhrauksia opiskelujen suhteen. Että minulla olisi vielä projektien hoitamisen jälkeen kuukausi aikaa keskittyä opiskeluhommille. En kuitenkaan ottanut huomioon laskiessani resursseja, että olisin kuukauden päivät kipeänä.

En ole hyvä sairastamaan. En tykkää olla avuton. En tykkää siitä, etten voi tehdä juttuja. En tykkää siitä, että minusta tuntuu, että minun pitäisi silti tehdä juttuja. En tykkää siitä, ettei keskittymiskykyni riitä mihinkään. En tykkää siitä, etten saa mitään aikaiseksi. En tykkää siitä, että asiat menee minulta ohi. En tykkää siitä, että muut joutuvat hoitamaan minulle kuuluvia asioita. Ja kun sanon en tykkää, tarkoitan että nämä ahdistaa mua aivan helvetisti, vallankin iltaisin. Nyt näköjään myös päivällä.

En saa tehtyä mitään. Olen ällöttävä. En muista mitään. Unohdan kaiken. Minua ei saa kiinni. En saa informaatiota tai olen unohtanut saamani informaation. Minun vikani kuitenkin. 

Istun sohvan nurkassa yksin kotona ja päälleni kiipeää kissa, joka haluaa työntää perseensä naamalleni ja joka tykkäisi pissata lempinojatuoliini. Rapsutan kissaa. Se menee ohi, sanon itselleni. Ja sanon sen uudelleen niin monesti, että se todella menee ohi. 

Sitten voisin onnitella kaveriani, jonka syntymäpäiville sain kutsun liian myöhään, eikä minulla enää riitä resursseja mennä. 

//muokkaus:

Luulin julkaisseeni tämän jo muutamia päivä sitten, mutta en näköjään julkaissutkaan. Menköön nyt.