Kokeen jälkiraportointi

Alfa ja betakokeet taputeltu ja elämä jatkuu normaalina? Ha. Niinhän minä luulin.

1. Raportti:

Lainatakseni fiiliksiäni betakokeen jälkeisestä: ”Ei saatana, mikä työmaa joku uuden suhteen alottaminen olis.”

Se aika pitkälti summaa mun fiilikset. Kyllä, kaikkien koekaniinien kanssa olisi kiva olla parempi kaveri. Ystävä jopa. Mut uuden suhteen aloittaminen on työlästä. Enkä ole edes varma, haluanko sitä.

Toisaalta voisi myös argumentoida, että en ollut varma ennen nykyistäkään parisuhdettani. En toisaalta pitäisi sitä itsessään kunnollisena argumenttina suhteen aloittamisen puolestakaan.

Kun ihastus on aika pitkälti hiipunut, niin ajatus seurustelun aloittamisesta tuntuu vaan vähän sillein typerältä. Ehkä seurustelu tarvitsee lähteäkseen liikkeelle sen ihastuksen. Tämä taas tarkoittaa sitä, että potentiaalisen kumppanin soveltuvuus täytyisi selvittää ennen affektion rakentamista. Kuten mä itse asiassa teinkin nykyisen puolisoni kanssa.

2. Raportti:

Luulin, että mun affektiokeskus oli jo rauhoittunut, mut ei vittu sitten. Hngh. Oon havainnut ajattelevani aivan liikaa kohdetta B02. 

Käyn päässäni loputtomia keskusteluita tän ihmisen kanssa, enkä edes tiedä, mitä haluaisin oikeasti sanoa hänelle. Ehkä mun on parempi kirjoittaa. Oon kuitenkin paljon parempi tekstin kanssa. Hmm. Taidan kirjoittaa hänelle kirjeen.

----------

Tuntuipa jännittävältä kirjoittaa kirjettä. Ja hyvältä, että sain sen kirjoitettua. Sain ylös aika pitkälti kaiken, mitä haluaisin sanoa. Siitä, että tätä on jatkunut jo liian pitkään, että mun täytyy saada tää sanottua, polyamoriasta, sukupuolestani ja siitä, että kieltäväkin vastaus on aivan ookoo ja pallo on nyt hänellä.

3. Raportti:

Miksi? Miksi olen ihastunut?

Tähän kysymykseen en ole kyennyt vielä antamaan tyhjentävää, kaikenkattavaa vastausta. Voisin kirjoittaa vaikka täyspitkän esseen aiheesta, mutta totuus on, että mä en tiedä.

Haluaisin myös erittäin kovasti toimittaa sen kirjeen. Se kyllä vähän pomppii asiasta toiseen ja siinä on vaikea pysyä perässä... Ja se voi olla muutenkin vähän hämmentävä vastaanottaa...

Äh. Kirjoitan sen uusiksi.

4. Raportti:

Pohdin taas ihastumista ja seurustelua. Haluaisinko seurustella? En tiedä. En? Haluaisinko intiimimmän ystävyyssuhteen. Joo? Miksi ei? Haluaisinko harrastaa seksiä tämän ihmisen kanssa sen jälkeen, kun olen muodostanut häneen luottamuksellisen suhteen? Mahdollisesti?

Seurustelussa vaan ajatuksellisesti joku tuntuu tökkivän. En vaan oikein osaa sanallistaa, mikä. 

5. Raportti:

Oon nyt lukenut sen mun kirjeen niin monta kertaa läpi ja käynyt siitä seuraavan keskustelun eri skenaariot niin monesti, että alan olla jo oikeasti kyllästynyt tähän. En enää keksi edes uusia relevantteja tai kiinnostavia näkökulmia aiheeseen. Alkaa siis olla oikea aika toimittaa kirje. Haluan toimittaa sen kasvokkain. Ja olla läsnä, kun hän lukee sen.

Huomaan, että asennoidun tähän enimmäkseen, että rukkaset lämmittää talvella mukavasti. Käyn vaan ottamassa pakit ja sit voidaan jatkaa avoimin kortein. 

Eniten mä ehkä pelkään sitä, että tää tekee toisen osapuolen jotenkin hirvittävän kiusaantuneeksi, mikä alkaa sit näkyä ja vaikuttaa. Toiseksi eniten (varmaan siitä syystä, että pidän sitä epätodennäköisempänä skenaariona) pelkään sitä, että tästä oikeasti tulee jotain.

Miksi mä pelkään sitä? Eikö se ole sitä, mitä ainakin joku osa minusta toivoo? Joo, ehkä. Mutta on se silti pelottavaa. Tunnistan pelkokokemuksen, vaikka en osaakaan ihan täysin selittää sitä.

6. Raportti:

Pelkään sitä, että tää ihminen alkaa nähdä mut jotenkin saastaisena ja vastenmielisenä. Tiedostan, että tämä voi johtua mun koulukiusaamistraumoista. Ei se nyt siinä mielessä täysin kaukaa haettua ole, että ihmiset keskimäärin pitää kaikkea sellaista seksuaalisuuteen liittyvää vastenmielisenä, mikä ei iske heihin itseensä. Se puolestaan altistaa minut sille, että jos hän ei pidä minua seksuaalisesti kiinnostavana, hän alkaa kokea minua kohtaan tässä kohtaa vastenmielisyyttä. Se ei sillein varsinaisesti ole sitä, mitä haluaisi kenenkään kivan tyypin kokevan itsestään.

---------

Kyl mä haluan vielä muokata kirjettä.

---------

Tän paremmaksi mä en tätä enää saa. Nyt en enää palaa siihen, vaan vain tulostan ja toimitan sen.

7. Raportti:

Toimitin kirjeen eilen. En halunnut viivyttää asiaa, joten päätin ottaa sen saman tien puheeksi. Tai siis antaa kirjeen luettavaksi.

Kohde oli suunnilleen niin hämmentynyt, kuin arvelinkin. Sanoin keskustelun päätteeksi, että jos hän haluaa vielä keskustella aiheesta, niin voidaan keskustella, mutta mä en nosta tätä enää esiin. Hän vaikutti ymmärtävän.

Ja mun aivot ei pääse yli siitä, että se oli hirvittävän söpö ja asiallinen.

Tai siitä, että vastaus oli pikemminkin ”ei nyt” eikä ihan vaan suora ei.

Voi vittu.

Also, mun pelko siitä, että tää tyyppi alkais pitää mua jotenkin ällönä tai vastenmielisenä taisi olla melkoisen turha. Musta tuntuu, että se suhtautuu muhun jopa vielä lämpimämmin. Samaan aikaan mun päässä toinen puoli suunnilleen kehrää ja toinen puoli on että VITTU. TÄÄ EI NYT YHTÄÄN AUTA. Oon kusessa. Olisit vittu ees kusipää.

Se osa musta, joka ei ollut ennen tätä keskustelua varma siitä, olisiko seurustelu tän ihmisen kanssa hyvä vai huono idea (ja pelkäsi sitä) on nyt varsin paljon sitä mieltä, että tää olis aivan mahtavaa.

Toisaalta… mä en voi tehdä mitään. Se on jotenkin hyvin vapauttava ajatus. Mä en voi tehdä tälle yhtään mitään. Se ei oo ongelma. Se on vain vallitseva asiantila. Tää ei oo enää mun käsissä.

8. Raportti:

Mä jotenkin luulin, että mun aivoja auttais pääsemään yli, jos tää affektio sais torjuvan reaktion ja niin edelleen. No eipä auttanut. Yritän sanoa aivoilleni, että se saattoi olla vain yritys sanoa todella nätisti, että ei.

Mut ei.

Mä en halua tehdä tästä kiusallista. Jos tää ihminen haluaa pitää välit entisellään, niin mun täytyy vaan mukautua siihen. Vaikka mun aivot ovatkin jo tehneet tästä sangen kiusallista mulle itselleni.

Ja siis tää ei oo mun mittapuulla mikään ihan pieni ihastuminen. Tää on siis horjuttanut ja muuttanut mun minäkuvaa. Mä en tiennyt, että mä voin ihastua näin. Kumppanini kanssa tää oli aikanaan ihan erilaista. Enemmänkin sellasta hiljaista ja melko rauhallista kasvamista yhteen.

9. Raportti:

Mietin, johtuuko nää jostain hormonaalisista perseilyistä. Kuitenkin mun ihastumisen oireet aika paljon vastaa sitä, mitä monet pitää ”ihan normaalina”. On tietysti myös mahdollista, että mun aivot ovat muuttuneet ja muuttaneet jossain määrin toimintaansa.

Siitä, kun käsittelin näistä asioita kuppanini kanssa, on kuitenkin jo melkein kymmenen vuotta aikaa. Ei jessus. Se on pitkä aika. Siinä aivot ehtii tehdä vaikka mitä.

Plus siinä vaiheessa, kun me alettiin seurustella, tunteiden tunteminen tai näyttäminen oli mulla ylipäätään aika vahvojen lukkojen takana.

----------

Mun aivoista olis hirvittävän mukavaa ajatella ihastuksen kohdetta. Se ilmeisesti aiheuttaa edelleen mukavat hormonipöllyt. Mut ehkä mun täytyy alkaa luopua tästä. Elämä on vaan niin paljon helpompaa, kun ei ole ihastunut.

10. Raportti:

Ehkä tää pep-talk itseni kanssa eilen illalla auttoi ja sain siirrettyä tän ihmisen vähän enemmän takaisin kaveri-kategoriaan. Enhän mä ees tunne sitä kunnolla. Toisaalta, mun kriteerit sille, että mä tunnen jonkun, ovat aika korkeat. Mut ei, mä en tunne tätä ihmistä niin hyvin, että nää spekulaatiot, mitä mun päässä on, olisi mitenkään järkeviä.

Olen myös melko varma, että sillä on jotain juttua jonkun kanssa. Jostain syystä se ei kuitenkaan aiheuta mustasukkaisuuden, kateuden tai katkeruuden tunteita. Pidän tätä kiinnostavana, sillä olin lapsena aika mustasukkainen jo ihan kavereidenkin ajankäytöstä ja vallankin siitä, kun joudun jäämään jostain paitsi. Ehkä mä olen vain kasvanut siitä. 

Toivonko mää, että siitä, mitä hänellä ikinä onkaan meneillään ei tule mitään? Mä en tiedä. Toivon vaan tälle ihmiselle kaikkea hyvää ja huomaan ajattelevani, että se on varmaan hillittömän söpö rakastuneena.